Kuten molemmat kerroimme esittelyissämme, Birger on meille enemmän elämäntapa kuin oluenjuonnin paikka. Täällä voi käydä työpäivän jälkeen rauhottumassa ja lukea vaikka päivän lehdet. Erikoistapahtumat, kuten jazzillat ja perjantaiparlamentit luovat oman mausteen normaalien iltojen lomaan.
Petri:
Olen käynyt täällä monta vuotta ja eniten minua kiehtoo tapaspäivät Torstaisin, jolloin voi tulla ottamaan yhden tai kaksi olutta ja maistella aina yhtä hyviä tapaksia. Välillä ei voi edes käsittää miten noita ruokia keksitään, koska ne eivät tuota pettymystä visuaalisesti tai maullisesti.
Käytän nykyään Birgeriä tapaamispaikkana tai rauhoittumispaikkana. Välillä raskaan työpäivän jälkeen asetelee sisään, juttelee mukavia ja ottaa kahvin. Tietysti aina välillä voi ottaa viikolla sen yhdenkin.
Joskus otan ihan tietokoneen mukaan ja surffailen koneella Birgerissä, on mukava tehdä vaikkapa koulutehtäviä tälläisessä ympäristössä. Jos tehtävissä tulee ongelmia niin onhan ainakin ihmisiä, joilta kysyä neuvoa :)
Pari kertaa on tullut ihan myös pelattu lautapelejäkin, mitä Birgerin nurkasta löytyykin hyvä nippu. Myös viinipeliä on hauska pelaa, tähän voi tilata tiskiltä muutaman maisteltavan viinin seuraksi.
Ville:
Birgeristä on pikkuhiljaa tullut jo toinen olohuoneeni tai ennemmin baaritiskillä sisustettu takkahuone ilman sitä takkaa. Välillä tulee muiden kiireiden takia off-seasoneja käyntimäärissä. Joskus taas minut löytää melkein jatkuvasti paikanpäältä.
Tapastorstaista on tullut minulle kuin harrastus jossa on käytävä viikottain ellei joku tärkeä meno kuten työvuoro sitä estä. Sitä aina odottaa mielenkiinnolla, että mitäs tänään olisi tarjolla. Vaihtoehtojakin löytyy vähintään toisen käden sormille. Yleensä kaikkia maistetaan ja herkullisempia santsataan mielihalujen mukaan.
Sohvalla on mukava hengähtää hetki kahvin tai muun juoman parissa. Lukea päivän lehdet tai vilkaista jotain muuta journalistiikan tuotoksia. Jos seuraa on kivasti paikalla niin miksei lautapeli tai toinen mene siinä ajanratoksi.
Minä en tarvitse meditaatiota ajatusten nollaamiseen. Minä tulen Birgeriin.