Puolukka-Stout

Puolukka Stout

Valmistaja: Sinebrychoff
Kotimaa: Suomi
Oluttyyppi: Stout
Alkoholi: 4,7%
Koko: 0,33l
EBU: 25

noin vuosina 1750-1805 köyhä venäläinen kruununtalonpoika Peter Ivanovits Sinebrjukov lähti perheineen kohti pohjoista parempiin oloihin. Kymissä hänestä tuli oluenpanija ja sotaväen kauppias.
Hänen vanhin poikansa juomista nykyään tuttu Nikolai otti kaupan haltuun isänsä kuollessa kun hän oli vasta 16 vuotias. Sodan vuoksi hän joutui siirtymään Länsi-mustasaarelle ja hankki kymmeneksi vuodeksi yksinoikeudet oluenmyyntiin ja valmistukseen Helsingissä. Panimo rakennettiin Hietalahteen.

Sinebrychoff edustaa pohjoismaiden vanhimpaa panimoa ja Euroopan tasolla yksi nykyaikaisimmista. Yrityksellä on takanaan melkein 200 vuotta ja he kehittyvät jatkuvasti eteenpäin. Sinebrychoff on osa kansanvälistä Carlsberg-konsernia.
http://www.sinebrychoff.fi/

Arviot:

Petri:

Tumma olut runsaalla vaahdolla mille tummuus antaa rusehtavaaa väriä. Tuoksu on paahdetun maltainen ja humalainen. Ensi maistamisella tulee suuhun hieman paahtoisuutta, paahtoleipää (mistä vähän poltettu reunoja) ja hieman kuivaa maltaista makua, mutta yllätykseksi raikas maku mitä seuraa välittömästi puolukan maku.

Tätä voisi suositella hyvin lihan ja varsinkin riistan kanssa nautittavaksi ja varmasti ei tule pahaa ruokaa, jos tätä kaataa lihapadan joukkoon.

Arvosana: 4 (1-5)
Tuoksu 7 (1-10) + ulkonäkö 4 (1-5) + maku 7 (1-10) + suutuntuma 3 (1-5) + yleisvaikutelma 17 (1-20)

Esko:

Musta olut ohuella ruskealla vaahdolla. Tuoksu on raikas ja selvästi puolukkainen jossa aavistus ruisleipää. Maku on kevyen kuiva sekä raikas ja puolukka maistuu selvästi. Raikkautensa puolesta tätä voisi hyvin kuvitella juovansa vaikka saunan jälkeen ja puolukka on erittäin piristävä maku olutmaailmassa.

Arvosana: 3,5 (1-5)
Tuoksu 7 (1-10) + ulkonäkö 4 (1-5) + maku 7 (1-10) + suutuntuma 2 (1-5) + yleisvaikutelma 15 (1-20)